Marjatta Lappi, silmätautien erikoislääkäri, HYKS Lasten ja nuorten sairaala
Elinsiirtoon johtavia sairauksia on hyvin monia ja myös taudinkuva ja oireet vaihtelevat. Kaikille lapsille, joille harkitaan elinsiirtoa, pyritään suorittamaan täydellinen silmätutkimus ennen siirtoleikkausta, vaikka mitään epäilyjä silmäongelmista ei olisi.
Tutkimuksessa silmälääkäri selvittää lapsen näöntarkkuuden kauas ja lähelle, mahdollisen karsastuksen esiintymisen, silmien liikelaajuudet ja silmien yhteisnäön. Lisäksi silmämikroskoopissa tutkitaan silmien etuosien rakenteet kuten sarveiskalvot ja mykiöt ja pyritään mittaamaan silmänpaineet. Lapselle joudutaan myös tiputtamaan mustuaista laajentavia tippoja, jotta saadaan mitattua silmän taittovoima ja tutkittua silmänpohjat. Erityisesti kiinnitetään huomio näköhermon päähän eli papillaan ja verkkokalvojen rakenteeseen ja verisuoniin.
Tämä ennen siirtoleikkausta suoritettava tutkimus on tärkeä sen vuoksi, että lapsen myöhemmin saama lääkitys ja muut mahdolliset ongelmat voivat heijastua silmiin ja aiheuttaa muutoksia myös niiden terveyteen.
Hylkimisen estämiseen käytetään useita eri lääkkeitä. Näistä eniten silmäongelmia aiheuttaa kortisoni, joka pitkään käytettynä voi samentaa silmien mykiöitä, jolloin puhutaan harmaakaihista. Tämä kaihi voi olla niin lievä, että siitä ei ole mitään haittaa, mutta se voi joskus edetä sellaiseksi, että samentunut silmän mykiö joudutaan leikkauksella poistamaan. Tällöin silmän sisään asetetaan samassa leikkauksessa muovinen tekomykiö, joka korvaa oman poistetun mykiön ja näöntarkkuus palautuu useimmiten normaaliksi.
Toinen haittavaikutus kortisonilla voi kohdistua silmänpaineeseen. Se voi nostaa painetta yli normaalilukemien, jolloin kyseessä on glaukooma eli silmänpainetauti. Tällaista kohonnutta silmänpainetta voidaan alentaa paikallisesti silmään annettavilla tippalääkkeillä tai tarvittaessa tehdään painetta alentava leikkaus, mikäli tippahoito ei riitä pitämään silmänpaineita normaalilukemissa.
Hylkimisen estolääkitys voi erittäin harvoin aiheuttaa silmän värikalvolle hieman kasvainta muistuttavan muutoksen, joka lääkitystä muuttamalla häviää. Tällaista kasvainmaista muutosta on kuvattu vain muutamia tapauksia, joten riski saada tällainen haitta on häviävän pieni.
Kuivasilmäisyys on elinsiirron saaneilla lapsilla melko tavallinen kiusa. Silmissä on kirvelyä ja punoitusta, ja ne voivat jopa vetistää. Luomien reuna voi olla punoittava ja vähän karstainen, ja luomien iho tuntuu kuivalta. Silmälääkärin suorittamassa mikroskooppitutkimuksessa sarveiskalvon pinta on hieman epätasainen ja siinä on pistemäisiä harmaita kuivumisen aiheuttamia merkkejä. Oireita voi pahentaa kuiva huoneilma, tuuli, veto ja lämpö. Myös pitkäaikainen lukeminen tai tietokoneen katselu voivat pahentaa kuivumista, koska säännöllinen räpyttely jää harvemmaksi.
Hoitona kuivasilmäisyyteen on monenlaisia valmisteita, joita apteekit myyvät ilman lääkemääräystä. Lievempiin oireisiin riittävät vesimäiset tipat mutta hankalampaan kuivumiseen tarvitaan geelimäistä valmistetta tai mahdollisesti vielä paksumpaa silmäsalvaa. Silmiä kostuttavia valmisteita on syytä käyttää säännöllisesti ennaltaehkäisevästi, mikäli kuivumista on todettu ja voi olla että niitä joutuu käyttämään jopa useiden vuosien ajan.
Elinsiirron saaneilla lapsilla voi olla myös muita silmäsairauksia, jotka heillä olisi ilmankin elinsiirron aiheuttanutta perustautia. Alentunut näöntarkkuus ei aina johdu lapsen perussairaudesta, vaan kyseessä saattaa olla aivan tavallinen silmän taittovirhe, joka hoidetaan silmälaseilla.
Elinsiirron saaneiden lasten silmien tutkiminen ja seuranta on hyvin tärkeää, jotta mahdolliset perustaudin tai lääkkeiden aiheuttamat haitat huomattaisiin ja hoidettaisiin ajoissa, jolloin pysyviä vaurioita ei pääse syntymään.