Munuainen on keskeinen elin luusto- ja mineraaliaineenvaihdunnassa. Munuainen säätelee kalsiumin, fosfaatin sekä magnesiumin pitoisuuksia elimistössä. Tähän säätelyyn osallistuu myös aktiivinen D-vitamiini (kalsitrioli), jonka tuotanto tapahtuu munuaisissa.
Munuaisten vajaatoiminnassa elimistön mineraaliaineenvaihdunta häiriintyy, minkä seurauksena syntyy ns. renaalinen eli munuaisperäinen luustosairaus, ellei tilanteeseen puututa riittävän ajoissa ja tehokkaasti.
Munuaisten suodatuskyvyn vähentyessä eli munuaisten vajaatoiminnan edetessä elimistöön alkaa kertyä fosfaattia, jolloin veren fosfaattitasot nousevat. Toisaalta veren kalsiumtasot alkavat laskea, koska munuaisissa tapahtuva aktiivisen D-vitamiinin tuotanto vähenee. Aktiivista D-vitamiinia tarvitaan ravinnosta saatavan kalsiumin riittävään imeytymiseen suolistosta. Se osallistuu myös luuston mineraaliaineenvaihdunnan säätelyyn sekä vaikuttaa lihasvoiman ylläpitoon.
Munuaisten vajaatoiminnassa veren korkeat fosfaattipitoisuudet sekä matalat kalsiumin ja aktiivisen D-vitamiinin pitoisuudet yhdessä saavat aikaan sen, että lisäkilpirauhasten (neljä pientä rauhasta kilpirauhasen takana kaulalla) tuottaman lisäkilpirauhashormonin (PTH) pitoisuus veressä alkaa nousta. Tämä johtaa luustoaineenvaihdunnan liialliseen kiihtymiseen ja sen seurauksena luusto menettää kalsiumia ja fosfaattia verenkiertoon. Tilan edetessä luiden kasvu ja kehitys häiriintyvät ja luustoon voi muodostua myös sidekudosta.
Veren korkea fosfaattitaso sekä kalsiumaineenvaihdunnan häiriöt saattavat johtaa myös muiden kudosten, kuten esimerkiksi verisuonten ja lihasten kalkkeutumien kehittymiseen.
Munuaisten vajaatoimintaan liittyvän luustosairauden ehkäisy ja hoito ovat keskeinen osa munuaispotilaan hoitoa.
Veren fosfaattipitoisuuden nousua ehkäistään ja hoidetaan ravinnon fosfaattirajoituksella. Fosfaattia saadaan erityisesti maitotuotteista. Ravitsemusterapeutilla on keskeinen asema munuaispotilaan optimaalisen ravitsemuksen suunnittelussa munuaisten vajaatoiminnan eri vaiheissa. Usein pelkkä ravinnon fosfaatin rajoitus ei ole riittävä toimenpide, vaan fosfaattitasoja alentamaan joudutaan aloittamaan fosfaatinsitojalääkitys. Käytännössä tämä tarkoittaa suun kautta otettavaa kalsiumtablettivalmistetta. Kalsium sitoo suolistossa ruokailun yhteydessä nautittua fosfaattia ja estää näin sen imeytymistä verenkiertoon. Joissain tilanteissa kalsiumvalmisteet eivät ole riittäviä fosfaattitason alentajia, jolloin tulee harkittavaksi tehokkaamman lääkityksen aloittaminen.
Fosfaatin sitomiseen tarkoitetut kalsiumvalmisteet myös nostavat veren kalsiumtasoja, joilla on siis taipumus alentua munuaisten vajaatoiminnassa. Kalsiumia ei kuitenkaan saa annostella liikaa, koska se voi johtaa verisuoni- ja lihaskalkkeutumien syntymiseen.
Epäedullinen lisäkilpirauhashormonipitoisuuksien (PTH) nousu munuaisten vajatoiminnassa on siis seurausta veren liian korkeista fosfaattitasoista, matalasta kalsiumpitoisuudesta, sekä myös alentuneesta munuaisten tuottaman aktiivisen D-vitamiinin (kalsitrioli) pitoisuudesta. Vaikka kalsiumin ja fosfaatin pitoisuudet veressä saataisiin mahdollisimman normaaleiksi, joudutaan munuaisten vajaatoiminnan edetessä yleensä aloittamaan suun kautta nautittava ns. puoliaktiivinen D-vitamiinivalmiste (tuotenimi Etalpha). Se muuttuu maksassa aktiiviseksi D-vitamiiniksi (kalsitrioli), joka vähentää lisäkilpirauhasten toimintaa ja näin laskee PTH-tasoja.
Optimaaliset PTH-tasot riippuvat munuaisten vajaatoiminnan asteesta. Jos potilas joutuu pitkäkestoiseen dialyysihoitoon, PTH-pitoisuudet pyritään pitämään noin kaksin-kolminkertaisina normaaliylärajoihin verrattuna. Ennen dialyysihoitoa munuaisten vajaatoiminnassa tavoitteena on PTH-tasot, jotka ovat lähellä normaaliarvojen ylärajaa. Näin ylläpidetään riittävää luuston aineenvaihduntaa sekä estetään liian korkeiden veren PTH-pitoisuuksien aiheuttama ylivilkas luustoaineenvaihdunta, josta olisi seurauksena luiden kasvun ja kehityksen häiriintyminen.
Munuaisten vajaatoimintaan liittyvän luustosairauden ehkäisyssä ja hoidossa on tärkeää säännöllisesti seurata potilaan veren kalsiumin, fosfaatin sekä PTH:n pitoisuuksia. Myös veren D-vitamiinitasojen mittaus auttaa hoidon suunnittelussa. Kasvukäyrä antaa tärkeää tietoa potilaan pituuskasvun edistymisestä. Nämä kaikki toimivat pohjana lääkärille lääkityksen säätelyssä sekä ravitsemusterapeutille optimaalisen ravitsemuksen suunnittelussa. Myös dialyysin tehoa voidaan arvioida niiden perusteella. Tavoitteena on ylläpitää luiden ja lihasten terveyttä, turvata lapsen pituuskasvun mahdollisimman hyvä kehittyminen sekä estää verisuoni- ja lihaskalkkeutumien syntymistä munuaisten vajaatoiminnan eri vaiheissa.