TULOSTA SIVU:
Sivukartta
TEKSTIN KOKO:
Kasvata tekstin kokoaPienennä tekstin kokoa
SIVUKARTTA:
Tulosta
ETSI SIVUILTA:

Miten munuaisensiirto tapahtuu?

Suomessa munuaisensiirrot on keskitetty HYKS:in Kirurgiseen sairaalaan. Munuaisensiirto on melko suuri kirurginen operaatio. Siirrännäinen asetetaan vastaanottajan vatsaonteloon alavatsalle jommallekummalle puolelle. Siirrännäisen verisuonet liitetään potilaan verensuoniin ja virtsanjohdin potilaan virtsarakkoon. Omat munuaiset jäävät tavallisesti paikalleen.

Joskus joudutaan hyvissä ajoin ennen munuaisensiirtoa poistamaan potilaan toinen oma munuainen, jotta siirrännäiselle saadaan tilaa pikkulantiossa. Tällöin on yleensä kyseessä rakkulamunuaistautia sairastava potilas.

Suomessa munuaisensiirtotoiminnan tulokset ovat maailman huippuluokkaa. Siirtoja on tehty vuodesta 1964 lähtien yli 5000. Keskimääräinen odotusaika ensimmäiseen siirtoon on noin vuosi, ja odotusaika on viime vuosina ollut pitenemässä, koska siirtojen määrää ei ole pystytty paljon lisäämään, vaikka tarvitsijoiden määrä on lisääntynyt. Yli puolet munuaissiirrännäisistä toimii vielä 10 vuoden jälkeen.

munuaiset.jpg
© Munuais- ja maksaliitto ry | Sivu päivitetty 16.2.2011: Petri Inomaa
Munuais- ja maksaliitto ry, Kumpulantie 1 A, 6. krs 00520 Helsinki, puh. +358 9 434 2270