TULOSTA SIVU:
Sivukartta
TEKSTIN KOKO:
Kasvata tekstin kokoaPienennä tekstin kokoa
SIVUKARTTA:
Tulosta
ETSI SIVUILTA:

Muutos koskettaa myös perhettä

Sairastuminen ei koske pelkästään potilasta, vaan sillä on myös huomattava merkitys kumppanille sekä muille perheenjäsenille. Heidänkin elämänsä muuttuu. He saattavat kokea voimattomuutta ja syyllisyyttä siitä, että eivät voi auttaa läheistä ihmistä. Perheenjäsenet helposti jättävät omat tunteensa taka-alalle, jotta eivät rasittaisi liikaa sairastunutta. Ihminen ei kuitenkaan jaksa kantaa taakkaansa yksin. Käsittelemättömät asiat saattavat sairastuttaa myös läheisen.

Sairaudesta ja sen herättämistä tunteista on hyvä puhua avoimesti perheen, ystävien tai hoitohenkilökunnan kanssa, koska tunteiden sisään kerääminen aiheuttaa turhaa ahdistusta ja stressiä. Yhdessä vietetty aika, yhteiset harrastukset ja matkat lähentävät perhettä positiivisella tavalla. Silloin sairaus ei ole päällimmäisenä elämässä, vaan sairaudesta huolimatta voidaan viettää myös iloisia yhteisiä hetkiä.
© Munuais- ja maksaliitto ry | Sivu päivitetty 16.2.2011: Petri Inomaa
Munuais- ja maksaliitto ry, Kumpulantie 1 A, 6. krs 00520 Helsinki, puh. +358 9 434 2270