TULOSTA SIVU:
Sivukartta
TEKSTIN KOKO:
Kasvata tekstin kokoaPienennä tekstin kokoa
SIVUKARTTA:
Tulosta
ETSI SIVUILTA:

Sairausajan päiväraha ja työkyvyttömyyseläke

Sairauspäivärahaa maksetaan 16-68-vuotiaalle Suomessa asuvalle henkilölle, jonka edellytetään olleen työssä vähintään kolmen kuukauden ajan ennen työkyvyttömyyden alkamista, korvaamaan sairauden aiheuttamaa ansionmenetystä sairausloman ajalta. Sairauspäivärahaa voivat saada myös opiskelijat, työttömät sekä yrittäjät. Yleensä päiväraha määräytyy hakijan verotetun vuosityötulon mukaan tai etuuden alkamista edeltäneiden kuuden kuukauden tulojen perusteella. Lyhytkestoisesti työllistyneen päiväraha voidaan laskea jo kuukauden työtulon mukaan, jos tulot katsotaan jatkuviksi.

Sairauspäivärahan omavastuuaikaa on sairastumispäivä ja yhdeksän seuraavaa arkipäivää, ja sitä maksetaan saman sairauden osalta enintään 300 arkipäivältä. Mikäli samasta sairaudesta aiheutunut työkyvyttömyys alkaa uudelleen 30 päivän kuluessa edellisen päivärahakauden päättymisestä, omavastuu on vain sairastumispäivä.

Sairausloman jatkuessa yli sairauspäivärahan maksamisen enimmäisajan eli yli 300 päivää on mahdollisuus hakea kuntoutustukea eli määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä tai pysyvää työkyvyttömyyseläkettä. Sairauspäivärahaa haetaan jättämällä Kelan paikallistoimistoon hakemus ja sen liitteeksi lääkärinlausunto (A tai B) työkyvyttömyydestä. Hakuaika on neljä kuukautta siitä, kun hakijan oikeus päivärahaan on alkanut. Sairauspäivärahan hakija voi tarkastaa omia henkilökohtaisia tukitietojaan Kelan internet-sivuilta www.kela.fi.
© Munuais- ja maksaliitto ry | Sivu päivitetty 16.2.2011: Petri Inomaa
Munuais- ja maksaliitto ry, Kumpulantie 1 A, 6. krs 00520 Helsinki, puh. +358 9 434 2270