Liian vähäinen juominen ja munuaiset

Kuinka paljon nestettä pitäisi juoda päivässä?

Aikuisen kokonaisnesteentarve on noin 2–3 litraa vuorokaudessa eli noin 30–35 millilitraa painokiloa kohti. Osa tästä tulee ruoasta, joten juomina noin 1,5 litraa riittää useimmille. Tarve kasvaa esimerkiksi hikoillessa, kuumeessa tai kuumalla säällä.

Iäkkäillä janontunne heikkenee iän myötä, minkä vuoksi liian vähäinen juominen on erityisen tavallista juuri vanhemmissa ikäryhmissä – jano ei aina ehdi varoittaa ajoissa, joten juominen kannattaa muistaa kellon, ei pelkän janontunteen mukaan.

Mitä tapahtuu, jos juo liian vähän?

Kun elimistöön ei tule tarpeeksi nestettä, verenkierto munuaisiin vähenee, ja munuaisten on vaikeampi suodattaa kuona-aineita verestä. Terveillä munuaisilla lyhytaikainen, lievä nestevaje ei vielä ole vaarallista, mutta pitkittyessään tai toistuessaan se voi altistaa äkilliselle munuaisvauriolle. Riski koskee erityisesti kroonista munuaistautia sairastavia, munuaisensiirteen saaneita sekä korkeaa verenpainetta tai sydänsairautta sairastavia, jotka käyttävät nesteenpoistolääkkeitä, ACE-estäjiä tai sartaaneja – näillä lääkkeillä munuaisten kyky sopeutua nestevajeeseen on muutenkin heikentynyt.

Käytännön tilanteet, joissa kuivumisriski kasvaa nopeasti, ovat oksennus- ja ripulitauti sekä kova kuume: näissä nesteen menetys on runsasta ja äkillistä. Jos sinulla on jo todettu munuaisten vajaatoiminta, tällaiseen tilanteeseen kannattaa reagoida heti riittävällä juomisella ja levolla.

Hakeudu nopeasti hoitoon, jos sinulla on munuaisten vajaatoiminta ja voimakas oksentelu tai ripuli ei helpotu runsaasta juomisesta ja levosta huolimatta vuorokauden kuluessa.

Voiko munuaisille juoda liikaa vettä?

Terveelle ihmiselle tavanomaista suurempi juominen ei yleensä ole munuaisille haitallista, koska hyväkuntoiset munuaiset sopeutuvat vaihtelevaan nestemäärään hyvin. Liiallinen, hyvin runsas nesteen nauttiminen voi kuitenkin pahimmillaan häiritä elimistön neste- ja suolatasapainoa niin, että tilanne vaatii hoitoa. Tavallisessa arjessa tämä on harvinaista ja liittyy yleensä poikkeuksellisen suuriin nestemääriin lyhyessä ajassa, ei tavalliseen runsaaseen juomiseen esimerkiksi liikunnan yhteydessä.

Munuaissairautta sairastavalla tilanne on toinen: jos munuaiset eivät poista nestettä normaalisti, ylimääräinen neste alkaa kertyä elimistöön riippumatta siitä, kuinka tervettä juominen muuten olisi. Silloin oikea määrä ei ole “mahdollisimman paljon” eikä “mahdollisimman vähän”, vaan juuri se määrä, jonka hoitava taho on yksilöllisesti arvioinut.

Milloin nesterajoitus koskee sinua – eikä runsas juominen?

Nesterajoitus tulee kyseeseen vasta, kun munuaiset eivät enää poista ylimääräistä nestettä kunnolla ja neste alkaa kertyä elimistöön – tyypillisesti pitkälle edenneessä munuaisten vajaatoiminnassa tai dialyysihoidon aikana. Ensimmäinen merkki nesteen kertymisestä on usein painon nousu, joka voi tulla useita kiloja ennen kuin turvotusta ehtii näkyä. Nilkkojen turvotuksen tunnistaa siitä, että ihoon painettu kuoppa ei palaudu heti, ja sormien turvotuksen siitä, että sormukset eivät enää mahdu. Selvä turvotus on aina syy ottaa yhteyttä munuaispoliklinikalle.

Nesterajoituksen tarkka määrä on aina yksilöllinen: siihen vaikuttavat jäljellä oleva oma virtsaneritys ja dialyysimuoto, eikä sille ole yhtä kaikille sopivaa lukua. Rajoitus sovitaan ja tarkistetaan säännöllisesti hoitavan yksikön tai ravitsemusterapeutin kanssa – ei arvailemalla. Aihetta käsitellään laajemmin sivulla dialyysipotilaan ruokavalio, ja munuaisten vajaatoiminnan oireista yleisemmin sivulla munuaisten vajaatoiminnan oireet.

Suola ja proteiini – kaksi yleistä myyttiä

Juomiseen liittyy usein kaksi vierekkäistä uskomusta, joita on syytä suoristaa. Ensimmäinen koskee suolaa: runsas suolan käyttö lisää janon tunnetta ja saa elimistön pidättämään nestettä, mikä vaikeuttaa sekä verenpaineen että mahdollisen nesterajoituksen hallintaa. Käypä hoito -suosituksen mukaan ruokasuolan käyttö kannattaa rajoittaa alle viiteen grammaan vuorokaudessa – tämä koskee sekä munuaispotilaita että muuta väestöä, ei vain nesteongelmaisia.

Toinen myytti koskee proteiinia: uskomus, jonka mukaan tavallinen, kohtuullinen proteiinin syönti “kuormittaisi” tervettä ihmistä samalla tavalla kuin se kuormittaa jo heikentynyttä munuaista. Käypä hoito toteaa suoraan, ettei proteiinia rajoittava ruokavalio (alle 0,8 grammaa painokiloa kohti vuorokaudessa) hidasta munuaisvaurion etenemistä tyypin 1 tai 2 diabetesta sairastavilla – eli proteiinin rajoittamisesta ei automaattisesti ole hyötyä silloinkaan, kun munuaistauti on jo olemassa. Terveellä ihmisellä, jonka munuaiset toimivat normaalisti, tavallisesta ruokavaliosta on käytännössä mahdotonta saada niin paljon proteiinia, että se yksinään vahingoittaisi munuaisia. Rajoitus tulee puheeksi vasta silloin, kun munuaisten oma toimintakyky on jo alentunut, ja silloinkin päätöksen tekee hoitava taho yksilöllisesti – ei mikään yleispätevä nyrkkisääntö.

Nämä kaksi asiaa – suola ja proteiini – kannattaa pitää erillään itse juomisen määrästä: kumpikaan ei ole peruste juoda vähemmän tai enemmän ilman hoitavan tahon ohjetta. Sen sijaan suolan vähentäminen kannattaa tehdä joka tapauksessa, koska se helpottaa verenpaineen hallintaa ja vähentää turvotustaipumusta riippumatta siitä, onko nesterajoitusta vai ei. Munuaisten vajaatoiminnan ruokavaliosta kokonaisuutena kerrotaan tarkemmin sivulla munuaisten vajaatoiminnan ruokavalio ja itse sairaudesta sivulla munuaisten vajaatoiminta.

Yhteenveto arkeen

Terveelle ihmiselle riittää, että juo janon tunteen mukaan ja muistaa juoda enemmän kuumalla säällä, liikunnan yhteydessä tai sairastaessa – erityisesti iäkkäänä, kun jano ei enää varoita ajoissa. Munuaissairauden kanssa tilanne on tarkempi kahteen suuntaan: kuivumista pitää välttää tietoisesti, mutta jos neste alkaa kertyä elimistöön, oikea määrä ei ole enää oman janon vaan hoitavan tahon asia. Kumpaakaan tilannetta ei ratkaista arvaamalla – oma tilanne ja siihen sopiva nestemäärä kannattaa aina tarkistaa sieltä, missä munuaisten toimintaa muutenkin seurataan.