Kudossopivuus

Mitä HLA tarkoittaa?

HLA eli ihmisen leukosyyttiantigeeni on perinnöllinen kudostyyppi solujen pinnalla, jonka avulla elimistö tunnistaa, mikä kuuluu sille itselleen ja mikä on vierasta. Ennen siirtoa luovuttajan ja vastaanottajan HLA-tyypit vertaillaan pääasiassa kolmesta geenialueesta: HLA-A, -B ja -DR. Mitä useampi näistä täsmää, sitä pienempi on riski, että elimistö tunnistaa siirteen vieraaksi ja käynnistää hylkimisreaktion. Tästä syystä esimerkiksi sisarus on usein — muttei aina — kudostyypiltään läheisempi kuin täysin tuntematon luovuttaja.

Veriryhmän on lähtökohtaisesti sovittava luovuttajan ja vastaanottajan välillä samalla tavalla kuin verensiirroissa. Ristikoe puolestaan tehdään aina juuri ennen siirtoa, ja tarvittaessa se uusitaan 3–6 kuukauden välein, jos siirtoa joudutaan odottamaan pitkään; lisäksi se vahvistetaan vielä uudelleen enintään noin kaksi viikkoa ennen suunniteltua leikkausta. Vastaanottajan vasta-ainetilanne voi näet muuttua ajan myötä esimerkiksi aiempien raskauksien, verensiirtojen tai aiempien siirteiden vuoksi, joten pelkkä yksi mittaus siirtolistalle asettamisen yhteydessä ei riitä.

Käytännössä kudossopivuuden testaaminen tapahtuu tavallisella verinäytteellä, ja tulokset tallennetaan osaksi siirtolistan tietoja, jotta ne ovat käytettävissä heti, kun sopiva luovuttaja löytyy. Kiireellisessä tilanteessa — esimerkiksi kuolleelta luovuttajalta saatavan elimen kohdalla — sopivuustiedot on oltava valmiina etukäteen, koska aikaa uusille laajoille tutkimuksille ei juuri jää.

Voiko munuaisen siirtää epäyhteensopivalta luovuttajalta?

Ei aina täydellistä täsmäävyyttä vaadita. Jos vastaanottajalla on vasta-aineita juuri kyseistä luovuttajaa vastaan, tilannetta voidaan joissain tapauksissa hoitaa etukäteen desensitisaatiolla: vasta-ainetasoa lasketaan ennen leikkausta esimerkiksi puhdistamalla verta tai lääkityksellä, jotta muuten epäsopiva luovuttaja-saaja-pari voi silti onnistua. Tämä koskee erityisesti tilanteita, joissa haluttu luovuttaja — esimerkiksi läheinen elävä luovuttaja — ei muutoin sopisi.

Yhteensopivuutta ei siis kannata arvioida etukäteen itse — moni luulee virheellisesti olevansa epäsopiva jo pelkän veriryhmäeron perusteella, vaikka lopullinen tulos selviää vasta laboratoriotestein. Kudossopivuus on siis yksi monista siirtoon vaikuttavista tekijöistä, ei ainoa este. Se tutkitaan aina osana laajempaa arviointia, joka on kuvattu tarkemmin sivuilla munuaisensiirto ja munuaisen luovutus elävältä luovuttajalta.

Entä jos oma luovuttaja ei sovi kenellekään?

Jos halukas elävä luovuttaja ei kudossopivuuden vuoksi sovi juuri omalle läheiselleen, vaihtoehtona voi olla ristiinluovutus (STEP-ohjelma, Scandiatransplant Kidney Exchange Programme). Siinä pari yhdistetään toiseen vastaavassa tilanteessa olevaan pariin niin, että kumpikin luovuttaja luovuttaa munuaisen toisen parin potilaalle. Suomi on mukana ohjelmassa yhdessä Ruotsin, Tanskan ja Norjan kanssa, joten sopiva pari saatetaan löytää naapurimaastakin — myös nimetön, tuntemattomalle luovuttava elinluovuttaja voi osallistua. Tietokoneohjelma etsii sopivia pareja neljä kertaa vuodessa, ja leikkaukset toteutuvat tyypillisesti parin kuukauden sisällä osuman löytymisestä. Potilas pysyy tavallisella siirtolistalla koko ohjelmaan osallistumisen ajan ja palautuu sille, jos sopivaa paria ei löydy. Luovuttaja ja saaja pysyvät toisilleen tuntemattomina kaikissa tapauksissa, myös silloin kun munuainen kuljetetaan maasta toiseen.

Miksi kudossopivuudella on väliä pitkällä aikavälillä

Hyvä kudossopivuus ei ole vain leikkauksenjälkeisen ajan turvallisuuskysymys. Vähäisempi HLA-epäsopivuus liittyy yleensä myös siihen, että siirre kestää keskimäärin pidempään ja tarvitsee lievemmän hyljinnänestolääkityksen ajan myötä. Tämä on yksi syy, miksi läheltä sopiva elävä luovuttaja — jos sellainen on saatavilla ja terveydeltään soveltuva — voi olla vastaanottajalle merkittävä etu jo ennen kuin itse leikkausta edes tehdään. Hyljinnänestolääkitys käy tarkemmin läpi, mitä lääkitystä siirteen ylläpito vaatii kudossopivuudesta riippumatta.