Liikunta sairauden kanssa

Miksi liikunta kannattaa sairauden kanssa

Liikunnan hyödyt eivät katoa diagnoosin myötä — päinvastoin, ne korostuvat, koska kohonnut verenpaine, painonnousu ja lihaskato ovat tavallisia haasteita sekä munuais- että maksasairauksissa. Säännöllinen, kohtuukuormitteinen liikunta auttaa pitämään verenpaineen kurissa, tukee painonhallintaa ja parantaa mielialaa ja jaksamista arjessa. Yksikään näistä hyödyistä ei edellytä kovaa tai pitkäkestoista liikuntaa — jo kevyt, säännöllinen liike riittää tuomaan vaikutuksen.

Voiko dialyysipotilas liikkua?

Kyllä, dialyysihoito ei ole este liikunnalle. Liikunta on turvallista myös dialyysin aikana, kunhan sen aloittaa maltillisesti ja hoitava taho tietää suunnitelmasta. Kotihemodialyysi tukee tätä erityisen hyvin, koska hoitoajat voi usein sovittaa itselle sopivaan ajankohtaan, esimerkiksi iltaan — tämä helpottaa liikunnan, työn ja muun arjen yhteensovittamista. Lue lisää kotidialyysistä sivulta dialyysi.

Mikä liikunta sopii munuais- tai maksasairaudessa parhaiten?

Hyvä lähtökohta on yhdistelmä kevyttä kestävyysliikuntaa — kävelyä, pyöräilyä, uintia — ja lihaskuntoharjoittelua. Kumpikaan ei vaadi kuntosalia: reipas kävelylenkki ja kotona tehtävät lihaskuntoliikkeet riittävät hyvään alkuun. Liikunnan määrää ja tehoa kasvatetaan vähitellen sen mukaan, miltä keho tuntuu, ja etenemistä kannattaa käydä läpi hoitavan tahon kanssa erityisesti taudin edetessä tai uutta liikuntamuotoa aloitettaessa.

Yleinen suomalainen liikkumissuositus lähtee samasta ajatuksesta riippumatta perussairaudesta: viikon aikana kertyy sekä kestävyysliikuntaa että lihaskuntoa vahvistavaa liikuntaa, ja kuormitusta lisätään asteittain oman toimintakyvyn mukaan. Jos liikkuminen on rajoittunut esimerkiksi väsymyksen tai muun oireen vuoksi, sovellettu ohjeistus painottaa juuri pieninä annoksina aloittamista ja liikkeen mukaan tuomista arkeen — vaikka kokonaan liikuntaa harrastamatta ei olisi ollutkaan.

Lihaskunto ja sarkopenian ehkäisy

Pitkäaikaisessa maksasairaudessa lihasten hajoaminen elimistössä kiihtyy, ja jos energiaa ja proteiinia ei saada ruoasta riittävästi, keho alkaa käyttää polttoaineena omaa lihasmassaansa. Tämä johtaa lihasmassan ja -voiman katoon eli sarkopeniaan, joka heikentää toimintakykyä ja jaksamista. Lihaskuntoharjoittelu on tähän tehokkain vastalääke: suositus on harjoittaa suuria lihasryhmiä 2–3 kertaa viikossa, noin 8–12 toistoa liikettä kohti. Ennen harjoittelun aloittamista kannattaa arvioida oma terveydentila ja toimintakyky yhdessä hoitavan tahon kanssa. Tarkempi sarkopenian ehkäisyn ja hoidon ohjeistus on koottu sivulle sarkopenia.

Liikunta ja jaksaminen

Fyysisen hyödyn lisäksi liikunnalla on selvä vaikutus mielialaan ja jaksamiseen — pitkäaikaissairauden kanssa eläminen kuormittaa myös psyykkisesti, ja säännöllinen liikkuminen on yksi konkreettinen keino, jolla voi itse vaikuttaa omaan vointiinsa. Tämä ei tarkoita, että liikunnalla pitäisi korvata muu tuki, kuten keskustelu hoitavan tahon kanssa, vaan että se toimii yhtenä osana kokonaisuutta. Lue lisää jaksamisen tukemisesta sivulta jaksaminen ja vertaistuki.

Näin aloitat varovasti

• Aloita lyhyellä, kevyellä lenkillä tai kotivoimistelulla — kymmenenkin minuuttia on hyvä alku.
• Kasvata kestoa ja tehoa vähitellen, viikko viikolta, sen sijaan että yrittäisit tehdä paljon kerralla.
• Kuuntele kehoa: väsymys, huimaus tai poikkeava hengästyminen ovat merkki siitä, että tahtia kannattaa hidastaa.
• Kerro hoitavalle taholle liikuntasuunnitelmastasi, erityisesti jos olet dialyysissä tai sairaus on edennyt pidemmälle.
• Yhdistä kestävyys- ja lihaskuntoliikettä — kumpikin tukee eri asioita.
• Valitse laji, josta itse pidät: säännöllisyys ratkaisee enemmän kuin lajivalinta, ja mieluisaa liikuntaa on helpompi jatkaa pitkällä tähtäimellä.
• Merkitse liikuntakerrat ylös esimerkiksi puhelimen kalenteriin — konkreettinen seuranta auttaa huomaamaan edistymisen, joka voi muuten jäädä huomaamatta arjen keskellä.
• Etsi seuraa liikkumiseen, jos se motivoi: yhdessä sovittu lenkki tai treenihetki on usein helpompi pitää kuin yksin tehty suunnitelma.

Elinsiirron jälkeen liikunnalla on omat, tarkemmat rajoituksensa erityisesti toipumisen alkuvaiheessa, jolloin esimerkiksi leikkaushaavan paraneminen ja lääkitys vaikuttavat siihen, mikä on turvallista milloinkin — lue lisää sivulta elinsiirron jälkeinen elämä. Muuta arjen tukea sairauden kanssa elämiseen löydät sivulta arki sairauden kanssa.

Yhteenvetona: liikunta kannattaa aloittaa heti kun olo sen sallii, edetä maltillisesti ja pitää hoitava taho ajan tasalla suunnitelmista. Sairauden vaihe voi muuttaa sopivaa liikuntamäärää ja -lajia matkan varrella, mutta tarve liikkua ei katoa missään vaiheessa.