Maksa
Maksa
28Maksa sijaitsee vatsaontelon yläosassa, oikean kylkikaaren alla – se on ihmiskehon suurin sisäelin. Se käsittelee ruoansulatuksesta imeytyvät ravintoaineet elimistölle sopivaan muotoon, valmistaa veren hyytymistekijöitä ja muita proteiineja, erittää rasvan sulattamiseen tarvittavaa sappea sekä hajottaa ja poistaa lääkeaineita, alkoholia ja muita elimistölle vieraita aineita. Suuri osa maksasairauksista etenee vuosia oireettomana, minkä vuoksi moni löytyy vasta verikokeen tai kuvantamistutkimuksen yhteydessä – noin kolme neljästä maksakirroosidiagnoosista tehdään vasta, kun selviä oireita on jo ilmaantunut.
Mitkä ovat maksan tehtävät?
Maksan tehtävät kietoutuvat toisiinsa. Se varastoi hivenaineita ja vitamiineja, säätelee energian varastointia ja käyttöä ruokailun ja paaston välillä, osallistuu elimistön immuunipuolustukseen ja pitää huolta verenkierron hyytymisjärjestelmästä valmistamalla hyytymistekijöitä. Koska sappi kulkeutuu maksasta suolistoon sappiteitä pitkin, moni maksasairaus näkyy myös sapenkulun häiriönä: ihon kutinana, tai ihon ja silmänvalkuaisten keltaisuutena, kun maksa ei enää poista bilirubiinia verestä normaalisti. Pitkälle edenneessä maksasairaudessa näkyy usein myös nesteen kertymistä vatsaonteloon ja lisääntynyttä verenvuototaipumusta, koska maksan proteiinintuotanto on heikentynyt – näitä käsitellään tarkemmin maksakirroosia koskevilla sivuilla.
Rasvamaksa ja maksakirroosi
Yleisin maksasairaus Suomessa on rasvamaksa, joka koskettaa arviolta noin joka neljättä suomalaista aikuista ja on tyypin 2 diabetesta sairastavilla vielä yleisempi. Siinä maksasoluihin kertyy tavallista enemmän rasvaa – tila luokitellaan sairaudeksi, kun rasvaa on yli 5 % maksan painosta. Sen omat oireet ja siihen sopiva ruokavalio on koottu erikseen omille sivuilleen; hyvä uutinen on, että rasvamaksa on vielä tässä vaiheessa täysin palautuva elämäntapamuutoksilla. Jos maksavaurio jatkuu pitkään hoitamattomana, se voi sidekudoksen lisääntymisen kautta edetä maksakirroosiksi, jossa maksan rakenne muuttuu pysyvästi eikä parannu enää ennalleen. Yleisin yksittäinen kirroosin taustasyy Suomessa on alkoholi, ja seuraavaksi yleisimpiä ovat rasvamaksa, virushepatiitit ja autoimmuunisairaudet. Kirroosin oireet ja siihen liittyvät liitännäisongelmat on käsitelty omilla sivuillaan: askites eli nesteen kertyminen vatsaonteloon, enkefalopatia eli kuona-aineiden aiheuttama aivotoiminnan häiriö, ruokatorven suonikohjut sekä sarkopenia eli lihaskato, joka heikentää toipumista ja ennustetta ja jota esiintyy noin joka kolmannella–viidennellä kirroosipotilaalla.
Maksatulehdukset (hepatiitit)
Hepatiitti tarkoittaa maksatulehdusta, jonka taustalla voi olla moni eri syy. Virusperäinen hepatiitti jaetaan tyyppeihin A, B ja C: A-hepatiitti tarttuu suun kautta eikä jää koskaan krooniseksi, kun taas B- ja C-hepatiitti tarttuvat veren välityksellä ja voivat jäädä pitkäaikaisiksi kantajuuksiksi, jotka altistavat vuosien kuluessa kirroosille. Nykylääkkeillä C-hepatiitti saadaan parannettua yli 90 %:lla hoidetuista muutaman kuukauden tablettihoidolla. A- ja B-hepatiittia vastaan on olemassa tehokkaat rokotteet, ks. hepatiittirokotteet. Pitkäaikainen runsas alkoholinkäyttö voi johtaa alkoholimaksasairauteen, joka etenee rasvamaksasta alkoholihepatiitin kautta kirroosiin, ja oma immuunipuolustus voi joskus hyökätä maksaa vastaan: tästä kertovat autoimmuunihepatiitti sekä sappiteiden autoimmuunisairaudet PBC ja PSC, joissa tulehdus kohdistuu nimenomaan sappiteihin eikä maksasoluihin. Harvinaisemmat perinnölliset ja synnynnäiset maksasairaudet, kuten Wilsonin tauti ja alfa-1-antitrypsiinin puutos, on koottu omalle sivulleen. A-hepatiitti tarttuu likaisen ruoan, juomaveden tai käsien välityksellä ja paranee aina itsestään muutamassa viikossa; B- ja C-hepatiitti sen sijaan tarttuvat veren välityksellä – Suomessa C-hepatiitin tavallisin tartuntatapa on huumeruiskujen jakaminen – ja voivat olla pitkään täysin oireettomia, minkä vuoksi tartunnan saanut ei aina tiedä kantavansa virusta ennen kuin maksavaurio on jo edennyt pitkälle.
Muut maksavaivat
Osa sivuista käsittelee yksittäisiä löydöksiä tai oireita. Maksakipu auttaa paikantamaan tuntemuksen ja erottamaan sen sappirakon tai munuaisten aiheuttamasta kivusta. Sappikivet ovat hyvin yleisiä – niitä on arviolta 10–20 %:lla länsimaisista aikuisista ja lähes puolella yli 80-vuotiaista – ja useimmiten oireettomia; maksakystat ovat toinen yleinen, tavallisesti vaaraton sattumalöydös. Hemokromatoosi on perinnöllinen sairaus, jossa suoli imeyttää liikaa rautaa, joka kertyy vuosien myötä erityisesti maksaan mutta myös niveliin, sydämeen ja haimaan; hoitona on säännöllinen, verenluovutuksen kaltainen venesektio, jolla ylimääräinen rauta poistetaan. Oma sivunsa käy läpi, mitä maksa tosiasiassa tarvitsee toimiakseen hyvin – ei mitään erillistä “puhdistusta”, jota mikään tee, yrtti tai mehukuuri toisi terveelle maksalle. Pidemmälle edenneestä toiminnan pettämisestä kertovat maksan vajaatoiminta, sen äkillinen ja henkeä uhkaava muoto sekä maksasyöpä, joka on Suomessa harvinainen mutta johon liittyy lähes aina jo ennestään vaurioitunut maksa.
Maksan ultraäänitutkimus
Ultraääni on tavallisesti ensimmäinen kuvantamistutkimus, kun maksasta halutaan lisätietoa – se on kivuton, nopea eikä sisällä säteilyä. Sillä nähdään muun muassa maksan koko ja rakenne, rasvamaksalle tyypillinen vaaleus, kystat, sappikivet sekä suurimmat kasvaimet. Elastografia on ultraääneen perustuva lisätutkimus, joka mittaa kudoksen jäykkyyttä ja auttaa arvioimaan, onko maksassa sidekudoksen lisääntymistä eli fibroosia – se on nykyään tavallista maksabiopsiaa käytetympi keino arvioida kirroosin kehittymistä. Pelkät maksa-arvot eivät riitä kirroosin poissulkemiseen tai toteamiseen, koska ne voivat olla normaalit vielä silloinkin, kun maksassa on jo merkittävää arpeutumista.
Jos kädessäsi on tuore laboratoriovastaus, maksa-arvot -sivun taulukko kertoo, mihin lukemat asettuvat. Pitkälle edenneen maksasairauden hoitovaihtoehdoista, myös maksansiirrosta, kerrotaan Elinsiirrot-osiossa.